Suomalainen perheyritys Sinituote Oy Etenee-leirin yhteistyökumppaniksi

6.6.2016


Tulevana viikonloppuna järjestettävä Etenee-leiri on saanut uuden yhteistyökumppanin Sinituote Oy:sta. Sinituote Oy tytäryhtiöineen muodostaa Pohjoismaiden johtavan siivousväline-, vaatehuollon- ja autonhoitotarvikealan konsernin. Leirin aikana Sinituote Oy:n tuotteita käytetään muun muassa majoituskouluilla.

Sinituote Oy:n tiedottaja Anna Simolin kertoo, ettei konserni ole ennen ollut mukana tukemassa vastaavanlaista leiritoimintaa. Hän näkee tämän mahdollisuuden kuitenkin tukevan heidän yrityksensä konseptia.

– Lasten ja nuorten hyvinvointi ja liikuntaharrastukset ovat meille tärkeä juttu. Olemme mielellämme tukemassa osaltamme toimintaa. Emme ole aiemmin olleet mukana tällaisessa leiritoiminnassa, mutta tämä tuntuu meille oikein luontevalta yhteistyöltä. Sinituote on suomalainen perheyritys ja siksi koemme, että pesäpallo perinteisenä suomalaisena pelinä on meille erittäin osuva lajivalinta.

Pesäkarhujen toiminnanjohtaja Satu Kojola iloitsee leirin uudesta yhteistyökumppanista, jonka ansiosta esimerkiksi majoituskoulut saadaan pidettyä leirin aikana putipuhtaina.

– Arvostamme suuresti, että saimme Etenee leirin yhteistyökumppaniksi Sinituote Oy:n. Leirillä tarvitaan laadukkaita siivousvälineitä, jotta mm. majoituskoulujen puhtaanapito onnistuu hyvin ja siistimisen tekeminen on mielekästä. Leirillä joukkueiden ja muiden leirin toimintaan osallistuvien henkilöiden viihtyvyys on meille tärkeä asia ja siisteys on olennainen osa viihtyvyyttä.

Sinituotteen kotisivut: http://www.sinituote.fi/